Naapurista kuuluu häiritseviä ääniä, mitä tehdä?
Yhteisössä eläminen edellyttää sekä naapureiden äänien sietämistä, että naapureiden huomioimista. Normaaliin elämiseen kuuluvat äänet ovat sallittuja, mutta niissäkin on rajansa. Lapsen leikkimisen äänet kuuluvat asumiseen, samoin yksittäiset koiran haukahdukset. Mutta kun koira haukkuu jatkuvasti, ei kyse ole enää normaaleista asumisen äänistä. Paitsi toistuvuudella, myös äänien ajankohdalla on merkitystä, kun häiritsevyyttä arvioidaan. Jokaisen terve järki sanoo, että hiljaisuuden aikaan äänitasoa pitää laskea. Hyvä yleissääntö on, että kello 22 jälkeen naapureille ei äänien pitäisi kuulua.
Kun naapurin elämä häiritsee toistuvasti ja kyseessä ei ole normaalit elämiseen kuuluvat äänet, voi asian ottaa puheeksi naapurin kanssa. Ystävällisesti esitetty pyyntö äänien välttämisestä auttaa usein. Monesti naapuri ei ole tiennyt äänien kantautumisesta huoneesta toiseen. Toisaalta naapuri ei aina välttämättä tiedä, että seinän takana, juuri hänen olohuoneessa olevan television kohdalla joku yrittää nukkua. Joissain tapauksissa äänet kantautuvat ns. runkoääninä kauempaakin. Juttelemalla naapurin kanssa nämäkin voi selvitä.
Yhden ilo ja juhlat muuttuvat joskus naapuria häiritseväksi meteliksi. Juhlien edetessä lähenevää yötä ei huomata ja äänentasolla on taipumus nousta Kesäaikaan avataan kuumuuden takia ikkunaa tai ovea ja porrashuoneessa kulkee vieraita sisään ja ulos. Tässä kohtaa elämä yhteisössä muuttuu moitittavaksi. Tällöinkin juhlija yleensä ymmärtää naapurin pyynnön äänien hiljentämisestä, mutta aina sekään ei auta. Akuutteihin häiriötilaisiin ulkopuolinen apu löytyy poliisilta numerosta 112.
Jos metelöinti on jatkuvaa ja häiritsevää, eikä muut konstit tepsi, voi häiriöstä ilmoittaa taloyhtiölle. Helpoin reitti on Isännöinti Elielin nettisivut https://isannointieliel.fi/, jossa etusivun alalaidassa on yhteydenottolomake. Toinen hyvä vaihtoehto on sähköposti osoitteeseen asiakaspalvelu@isannointieliel.fi. Ilmoituksessa on hyvä huomioida pari asiaa. Varmista mahdollisuuksien mukaan metelin lähde. Ilman huoneiston numeroa tai äänen lähdettä on isännöinninkin vaikea huomauttaa metelöijää. Toinen tärkeä asia on ilmoittajan tiedot. Nimettömänä lähetettyjen häiriöilmoitusten perusteella emme voi ryhtyä juridisiin toimiin häiriön poistamiseksi. Tokikaan häiriöstä ilmoittaneen nimeä ei julkisteta häiriöstä huomautettaessa, mutta mahdollinen häätö voi edellyttää todistamista.
Mitä metelöinnistä seuraa? Jokainen metelöinti-ilmoitus käsitellään ja niihin reagoidaan tilanteen vaatimalla tavalla. Jos häiriö ei ole ollut vakavaa ja kyse on ajattelemattomuudesta, voi tilanteen korjaamiseen auttaa kevyempi muistutus yhteisöelämisen säännöistä. Toistuvissa tapahtumissa joudutaan tilanteeseen puuttumaan vakavammin. Asunto-osakeyhtiölain mukaan sanktio häiritsevästä elämästä on huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan enintään kolmeksi vuodeksi, jos tilanne ei muuten korjaannu. Kevyempiä sanktioita asunto-osakeyhtiölaki ei tunne. Onneksi näin pitkälle ei yleensä tarvitse mennä. Yleensä tilanne korjaantuu, kun tästä mahdollisuudesta varoitetaan huoneiston osakasta. Sama varoitus menee toki huoneiston asukkaalle. Jos asukas asuu huoneistossa vuokrasopimuksen perusteella, on vuokrasopimus mahdollista jopa purkaa tilanteen vuoksi.
Vaikka häiriöt harmillisia onkin, on ne yleensä selvitettävissä. Tämä kuitenkin edellyttää kaikilta osapuolilta rehtiyttä ja avoimuutta. Tämän kirjoituksen voi päättää samoihin sanoihin, millä se alkoikin. Yhteisössä eläminen edellyttää sekä naapureiden äänien sietämistä, että naapureiden huomioimista.