Reaktiivinen osakas kokouksessa

Suomi valittiin viidettä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi kansaksi. Onnittelut meille siitä. Ajoittain kuitenkin taloyhtiömaailmassa tuntuu, että kaikki eivät ole onnellisia ja onkin ihan ymmärrettävää, että joskus harmittaa. Naapuri on porannut…

Sähköiset palvelut

Mikäli olet asukkaana, osakkaana tai hallituksen jäsenenä isännöimässämme taloyhtiössä, on sinulla käytössäsi runsas määrä erilaisia sähköisiä palveluita. Taloyhtiön sivuilta https://asukas.hausvise.fi/ löytyvät mm. taloyhtiön tiedotteet, taloyhtiön dokumenttipankki sekä yleishyödyllinen asumisen tietopankki. Sivujen…

MIKSI JOSKUS EI OLE MUITA JÄRJELLISIÄ VAIHTOEHTOJA KUIN PÄÄOMAVASTIKKEIDEN RAHASTOINTI?

Viime aikoina taloyhtiöiden rahoitus on ollut esillä julkisessa keskustelussa monestakin eri näkökulmasta. On puhuttu taloyhtiöiden lainojen määrästä, asuntosijoittamisesta ja pankkien tiukentuneista lainan myöntämisen periaatteista. Mutta ennen kuin päästään otsikon aiheeseen,…

Pitääkö omassa asunnossa palella?

Neljä vuodenaikaa ei aina ole pelkkää autuutta. Milloin on liian kuuma ja milloin liian kylmä.  Nämä puhuttavat pitkin vuotta, mutta erityisesti syksyisin ja keväisin. Seuraavassa käydään läpi muutamia myyttejä ja…

Älämölöä naapurista?

Naapurista kuuluu häiritseviä ääniä, mitä tehdä? Yhteisössä eläminen edellyttää sekä naapureiden äänien sietämistä, että naapureiden huomioimista. Normaaliin elämiseen kuuluvat äänet ovat sallittuja, mutta niissäkin on rajansa. Lapsen leikkimisen äänet kuuluvat…

Kevään merkkejä. Onnistuneita kokouksia.

Onko kevään merkki se, että järvien jäät kestävät enää pilkkijöitä tai leskenlehdet muuttaa tienpientareille? Isännöinnille kevät merkitsee kokouksia. Kokouksia, jotka kaukaa katsottuna vaikuttaa rutiineilta. Karkeasti ajatellen kokouksia on kahdenlaisia; hallituksen kokouksia…

Tervetuloa jatkuvasti kehittyvään ympäristöön.

Me Elielissä saimme päivitettyä nettisivujamme. Pääsemme nyt entistä paremmin kertomaan omia ja alan kuulumisia. Nyt sivuilta löytyy myös Usein kysyttyä-osio, johon alamme keräämään lukijoita usein askarruttavia asioita. Lisäksi saimme tämän…